Tervetuloa Paimion Koirametsään! Varaa sinulle ja koirallesi yhdessäoloaikaa suomalaisessa sekametsässä.
Paimion Koirametsä on noin 2 hehtaaria yksityisomisteista, tukevasti aidattua suomalaista sekametsää. Alueelta löytyy niin kangasmetsää kuin kallioista maastoa. Olemme jättäneet tarkoituksella tuulenkaadot maastoon, jotta siellä on koirille hauskoja esteitä ylitettäviksi.
Paimion Koirametsä on palvelu kaikenlaisille koirille ja heidän omistajilleen. Koirametsän voi vuokrata tuntiperusteisesti yhdelle tai useammalle koiralle vapaata liikkumista, treenaamista ja olemista varten. Samalla koirien omistajatkin voivat nauttia suomalaisesta luonnosta ilman, että tarvitsee kantaa huolta siitä, missä koira liikkuu. Alueella ei ole muita käyttäjiä samaan aikaan, vuokraat vuoron vain oman seurueen käyttöön. Koirametsä on auki läpi vuorokauden, ympäri vuoden.
Alueelta löytyy evästelypöytiä, huussi, kaksi vesipistettä (ei talvisin) ja grillikota, johon voi ostaa polttopuut kahden tunnin vuorojen yhteydessä (ei kuitenkaan maastopalovaroituksen ollessa voimassa). Koirametsässä on roskille ja koirien kakoille paljon roskiksia ja kakkalapioita, pidetään yhdessä alue siistinä, jotta sitä on kaikkien mukava käyttää. Parkkipaikalta löytyy pesupaikka, jossa saa pestyä tassut ennen kotiinlähtöä (ei talvisin). Oma pyyhe kannattaa ottaa mukaan.
Koirametsä sijaitsee metsäautotien varressa, hyvien kulkuyhteyksien päässä, joten paikan päälle pääsee omalla autolla. Talvella tie aurataan ja tarvittaessa hiekoitetaan. Lähin toimiva linja-autopysäkki sijaitsee reilun kilometrin päässä Koirametsästä Sauvontien varrella.
Maastopalovaroituksen ollessa voimassa tulenteko koirametsän nuotiopaikalla ei ole mahdollista. Toimme metsään kaasugrillin, jolla saa halutessaan makkarat paistettua. Se on kaikkien asiakkaiden käytössä ilman erillistä lisämaksua. Grillin käytössä on noudatettava huolellisuutta, sitä on vahdittava käytön aikana ja kaasuhana tulee muistaa sulkea grillailun päätteeksi.
Ohje grillin käyttöön löytyy alakaapin oven sisäpuolelta.
Jätättehän grillin siistiksi seuraavia käyttäjiä varten. Kiitos paljon!
Lämpimästi tervetuloa Paimion Koirametsään!